30 ulkonäköfaktaa minusta

Tämä kysely on kiertänyt niin monessa blogissa, että päätin ottaa siihen osaa. Jottei listan lukeminen olisi kertakaikkisen puuduttavaa puuhaa, tuuppasin joukkoon muutaman suunnilleen asiaan liittyvän kuvan Flickr-tililtäni.

  1. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
    Olen aika epävarma, mutta onneksi viime aikoina on ollut vähän helpompaa! Itsevarmimmillani olen, kun en ajattele koko ulkonäköä vaan keskityn johonkin muuhun -vaikka kissoihin tai hevosiin.
    holppy
  2. Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?
    Viime aikoina olen viihdyttänyt itseäni silmäluomikompleksilla. Toinen luomi ei ole hyvä, se on liian raskas. Se on tosi rankkaa.
  3. Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi?
    Yleensä kehutaan kai siroutta, en ole kauhean iso ihminen.
  4. Meikkaatko päivittäin?
    Yleensä, paitsi jos istun sisällä kotona koko päivän.
  5. Perusmeikkisi?
    Ripsiväri on ehdoton.
  6. Hiustesi väri & pituus?
    Pitkät ja aika tummanruskeat tällä hetkellä. Ikuinen kriisin paikka.
    tukkakuva
  7. Kuinka usein… värjäät hiuksiasi?
    Muutaman kerran vuodessa. Olen aika laiska käymään kampaajalla.
    peset hiuksesi?
    3-5 krt / vk.
    …käyt kosmetologilla?
    En ikinä.
    …kuorit ihoasi?
    En ikinä.
    …poistat ihokarvojasi?
    Suihkussa.
    …käyt solariumissa?
    En ikinä.
    …käyt suihkussa?
    Kuudesti päivässä. No en.
  8. Miten pidät hiuksiasi?
    Auki tai ponnarilla.
  9. Miten tukkasi on nyt?
    Nutturalla.
  10. Rasvaatko ihoasi ?
    Liian harvoin, huutaa atooppinen ihoni.
  11. Tyypillisimmät vaatteesi?
    “Sä oot semmonen hametyttö”, tuumasi eräs ystäväni vuosia sitten. Se pitää aika hyvin paikkaansa. Kukapa olisi teinivuosina uskonut, että tykästyisin hameisiin!
  12. Mitä sinulla on nyt ylläsi?
    Vihreä kermit-puku ja pinkit villasukat. Muhaha. Olis hauskaa jos oliskin.
  13. Millaiset alusvaatteet on ylläsi?
    Pässinpökkimät villahousut.
  14. Kuinka monet farkut omistat?
    Öö, kolmet. Inhoan niiden ostamista.
  15. Millaisia kenkiä käytit viimeksi?
    Mustia Onlyn korkkarinilkkureita .
  16. Millaista takkia pidit viimeksi?
    Ostin taannoin Galleryn alesta takin ja kokeilin sitä. Syyskelejä odotellessa.
  17. Minkälaisia rintaliivejä käytit viimeksi?
    Ks. kysymys 13.
  18. Lempikorusi?
    Napakoru. En oikein osaa pitää koruja, joten parhaita ovat ne, jotka on lävistetty ihoon. Pysyvät varmasti menossa mukana.
  19. Käytätkö kynsilakkaa?
    Yritän edelleen toipua järkytyksestä, että kynteni kasvavat, jos en vähän väliä leikkaa niitä. En tiedä, miksi ne yhtäkkiä kuntoutuivat, kun ovat koko ikäni olleet heikot. Lakkaaminen on siis tähän päivään asti ollut aika harvinainen lysti. Varpaankynsiä en ole lakannut koskaan, ajatus tuntuu inhalta.
  20. Lempihajuvetesi?
    Valentinon Rock’n Rose.
  21. Shampoo ja hoitoainemerkkisi?
    Tigin Superstarit on aikas kivoja.
  22. Millaisia sormuksia löytyy sormistasi?
    Ei löydy sormuksia.
  23. Tarkkailetko painoasi?
    Olen aina ollut suunnilleen samankokoinen, joten en kauheasti tykkää, jos tulee rajuja muutoksia kumpaankaan suuntaan. Muuten en tarkkaile.
  24. Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu, jonka olet saanut?
    Taisi olla koosta jotain mainintaa.
  25. Menisitkö kauneusleikkaukseen?
    Jos menettäisin vaikka sairauden takia rintani tai silmäluomeni lopullisesti lupsahtaisivat.
  26. Minkälainen on meikkipussisi?
    Iso, sottainen ja punainen.
  27. Minkä värinen on hiusharjasi?
    Musta luonnonharjasharja.
  28. Käytätkö ryppyvoiteita?
    En. Minusta ne ovat huijausta ja rahastusta samoin kuin selluliittivoiteet.
  29. Montako käsilaukkua omistat?
    Yhden. Mutta hei, se on musta. Se käy yhteen minkä vaan vaatteen kanssa. Siinä on myös itse tuunailtu avainketju, jonka ansiosta en enää ikinä kadota avaimia.
  30. Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja?
    Napalävistys ja neljä korvareikää. Ennen oli myös nenälävistys, mutta menetin sen ärhäkän ruokamyrkytyksen seurauksena. Säästän teidät tarkemmilta yksityiskohdilta.
0 Comment

No comments yet.

Spam Protection by WP-SpamFree